Tiedote: Karin Havupuu-uutejuoma 50 vuotta – Ravintorengas kutsuu avoimiin oviin Siikaisissa 23.8.
Siikaisissa toimiva perheyritys Ravintorengas Oy juhlistaa 50-vuotista klassikkotuotettaan Karin Havupuu-uutejuomaa avoimilla ovilla 23.8.2025. Lämpimästi tervetuloa tutustumaan yrityksen toimintaan ja juoman valmistukseen paikan päällä Hirvijärvellä.
Vuonna 1975 lanseerattu Karin Havupuu-uutejuoma on Suomen vanhin yhtäjaksoisesti myynnissä ollut terveystuote. Juoman raaka-aineena käytetään nuorten luomumäntyjen kuorta ja nilaa, jotka kerätään paikallisista metsistä Satakunnassa.
– Karin Havupuu-uutejuoman tarina on ennen kaikkea ihmisten tarina. Juoma on vaikuttanut monien elämään vuosikymmenten ajan. Haluamme siksi kutsua ihmiset mukaan juhlimaan tätä yhteistä matkaamme, kertoo perheyrityksen toimitusjohtaja ja toisen polven yrittäjä Sanna Herttua-Laiho.

Arvostettu klassikko
Ravintorengas Oy toimii edelleen samalla tilalla, jossa yritys perustettiin 50 vuotta sitten. Tuotanto perustuu perinteisiin valmistusmenetelmiin ja vastuulliseen raaka-ainehankintaan. Männynkuori hankitaan elintarvikekäyttöön suoraan paikallisilta metsänomistajilta – ei sahojen ylijäämästä.
Juomaa on tutkittu useissa suomalaisissa yliopistoissa. Tutkimusten mukaan se sisältää runsaasti fenolisia yhdisteitä, joilla on tulehdusta hillitseviä ominaisuuksia. Vuonna 2025 Karin Havupuu-uutejuomalle myönnettiin Terveystuotealan klassikko -palkinto, joka on alan arvostetuin tunnustus.
Karin Havupuu-uutejuoma on luomu- ja FSSC 22000 -laatusertifioitu. Se ei sisällä säilöntä-, makeutus- tai lisäaineita. Juoman resepti on säilynyt muuttumattomana alusta asti.

Lämpimästi tervetuloa avoimien ovien päiville Siikaisiin 23.8.2025 klo 10–15. Tapahtumassa on yrityksen väen lisäksi paikalla myös hyvinvointi- ja ravintoasiantuntija Jaakko Halmetoja, joka kertoo, mitä puilla on annettavana terveydellemme, sekä jääkiekon maailmanmestari Esa Keskinen, joka on Karin Havupuu-uutejuoman vannoutunut käyttäjä.
Osoite: Ravintorengas Oy, Kuusistontie 3, 29810 Siikainen
Lisää sisältöä somekanavissamme: Facebook, Instagram, TikTok, YouTube
Siirry verkkokauppaamme: pinena.fi
Ravintorengas Oy – luonnonmukaista terveyttä metsän sydämestä
Ravintorengas on suomalainen terveystuotealan edelläkävijä, joka on valmistanut luomulaatuista männynkuoriuutetta Siikaisissa jo 50 vuoden ajan. Tunnetuin tuote on Karin Havupuu-uutejuoma, joka on palkittu jo neljä kertaa terveystuotealan palkinnoilla − uusimpana Terveystuotealan klassikko -tunnustus vuonna 2025. Yrityksen tuotteet muodostavat Pinena®-tuoteperheen, johon kuuluvat myös männynkuoriuutetabletit sekä Elinvoima- ja Vastustuskyky-kapselit.
