Autonomisen hermoston häiriön vaikeat oireet rajoittavat Maijan elämää ja pahimpina päivinä hän on täysin vuoteen oma. Kotimaiset luonnontuotteet ovat auttaneet Maijaa minimoimaan oireita ja elämään vapaammin.
34-vuotias Maija on luottanut Pinena luomumännynkuoriuutteeseen jo pitkään. Maija kertoo saaneensa alunperin Pinena-tabletilla pitkän poskiontelotulehdusten ja antibioottien kierteen vihdoin poikki. Nyt hän on käyttänyt Pinena Elinvoima -kapselia tuotteen lanseerauksesta lähtien, eli noin vuoden ajan. Maijan vastustuskyvyssä on jo aiemmin tapahtunut selvä parannus ja kuukausia kestävät infektiokierteet ovat Pinenan käytön myötä pysyneet poissa. Ajoittain jokin tauti pääsi kuitenkin hetkittäin puskemaan päälle. Maijaa vaivasivat myös long covidin ja autonomisen hermoston häiriön vaikeat oireet. ”Kärsin verenpaineen ja sykkeen heittelystä sekä PEM-oireista pienessäkin rasituksessa. Pahimpina päivinä olen täysin vuoteen oma.”
Apua long covid oireisiin kapselin ja juoman yhteiskäytöllä
Tilanne kuitenkin muuttui, kun Maija otti kokeiluun myös Karin Havupuu-uutejuoman. Maija huomasi nopeasti juoman piristävän häntä. Hän päätti ottaa juoman käyttöön Pinena Elinvoima -kapselin rinnalle ja ottaa 1 kapselin lisäksi 1–2 dl juomaa päivässä. ”Vastustuskykyni on vahvistunut radikaalisti ottaessani juoman Elinvoiman lisäksi käyttöön. Long covidin aiheuttama sykevaihtelu on helpottanut eivätkä sykkeet pääse nousemaan enää niin korkealle. Sydän kestää taas lämpimässä suihkussa käymisen ja kokkaamisen ilman, että silmissä pimenee ja rintaan sattuu. Pystyn käymään myös vähän ulkona tai kaupassa ilman, että loppupäivä menee makuulla.”
Terveelliset elämäntavat, kuten riittävä uni, terveellinen ruokavalio, stressin välttäminen ja luonnossa liikkuminen ovat Maijalle tärkeitä oireiden minimoimisessa. Jo yksikin huonosti nukuttu yö laukaisee hänellä sykevaihtelun ja PEM-oireet päälle. Tällöin hän turvautuu tuttuun pulloon eli Karin Havupuu-uutejuomaan. ”Juoma auttaa sykevaihteluun todella nopeasti. Usein jo tunnissa pahin olo on mennyt ohi ja uskallan nousta jaloittelemaan sängyn pohjalta.”
Maija käyttää juomaa myös tautien ennaltaehkäisyyn
Maija nauttii enemmän juomaa päivässä myös silloin, jos jokin tauti tuntuu yrittävän puskea päälle. ”Jos tulee olo, että olen tulossa kipeäksi, niin nostan muutamaksi päiväksi juoman annostuksen 4 dl päivässä. Yleensä taudit muuttavat mieltään viimeistään siinä vaiheessa. Aikana ennen näitä tuotteita olisin sairastunut joka taudista kuukausiksi, joten elämäni on paljon vapaampaa nykyään.”
Pitkäaikaissairaudet ovat osa Maijan elämää, mutta hän kokee Pinenan ja Karin Havupuu-uutejuoman parantaneen elämänlaatuaan huomattavasti. ”Näissä on laajimmat terveyshyödyt lukuisista kokeilemistani tuotteista ja arvostan suomalaista puhdasta luonnontuotetta. Plussaa tulee myös siitä, että näillä on todella vähän yhteisvaikutuksia lääkitysten kanssa. Nämä ovat tällaisen monisairaan paras ystävä.”
Tilaa nyt Pinena Elinvoiman ja Karin Havupuu-uutejuoman yhteispaketti alennettuun hintaan tasan 100€ (norm. 134,90€) kuponkikoodilla ”TEHOKUURI”
Paketti sisältää puolentoista kuukauden annokset, jonka aikana useimmat asiakkaamme huomaavat vaikutukset!
Löydä lähin jälleenmyyjäsi kartalta: pinena.fi/jalleenmyyjat
Pinena-tuotteiden valmistaja on lähes 50-vuotias perheyritys Ravintorengas Oy, joka on valmistanut männynkuoriuutetta Kosken metsätilalla Siikaisissa jo vuodesta 1975 asti. Männynkuoriuute on saanut alkunsa ikivanhasta kansanperinteestä – viisaudesta joka kulki sukupolvelta toiselle. Yrityksen valikoimaan kuuluu Karin Havupuu-uutejuoma ja muut Pinena-tuotteet: tabletit sekä VASTUSTUSKYKY- ja ELINVOIMA-kapselit.
Uutiskirjeen tilaus
Ravintorengas Oy | Y-0222773-5 | Kuusistontie 3, 29810 Siikainen, Suomi